Tokio

Saapuminen Tokioon

Viimeinen päivä omistettu vierailulle Tokioon, Aasian itäisimmässä Aasian pääkaupungissa, kaupungissa, joka on varmasti viehättävä ja jossa on paljon viehätystä, mutta jonka ei välttämättä tarvitse jättää lähtemätöntä jälkeä jokaisen sieluun. Nuoren ikänsä (vain 400 vuotta sitten se oli vain vähän enemmän kuin kylä), maanjäristysten ja toisen maailmansodan hirvittävän tuhon ansiosta Japanin pääkaupunki on väistämättä nuori kaupunki ja monilta osin nuorekas. Koska se on 35° pohjoista, se nauttii kosteasta lämmöstä, joka ei ole ollenkaan miellyttävä kesäkuukausina, sillä on ihanteellinen kevät ja suhteellisen kylmät talvet leveysasteelle. Saapumispäivänä olemme jo vierailleet mielenkiintoisissa monumenteissa, nyt on jäljellä pitkä lista siitä, mitä katsomme hyödylliseksi nähdä käytettävissä olevassa tilassa, välttäen huolellisesti muoti-, nörtti-, techno-, cosplay- jne. alueita. Meillä ei ole epäilystäkään, että he voisivat herättää monien turistien kiinnostuksen, mutta emme tulleet Japaniin sitä varten. Kuten aina, aamunkoitto saapuu aikaisin, 6:30 olemme hereillä lähteäksemme noin kolme neljäsosaa tuntia myöhemmin ja mennäksemme Asakusan asemalle. Kun olet ostanut kätevän päivälipun, jonka avulla voimme matkustaa koko päivän hintaan vain 800Y (5 €) sekä metrolinjoilla että Toei Line -linjalla (yksityinen kaupunkimetrolinja), aloitamme kiertueen puutarhasta. Koishikawa Korakuen. Olemme paikalla hieman ennen suunniteltua aukioloaikaa klo 9 ja käytämme tilaisuutta hyväksemme kävelylle Tokion kupoli, baseball-stadion, "tuotu" urheilulaji, jota eniten seurasivat japanilaiset; kaikki on hiljaista, mutta kuvitellaanpa järjestäytynyttä yleisöä, jonka täytyy olla paikalla, kun paikalliset suosikit pelaavat. Sitten astumme puutarhaan nauttimaan tästä uusimmasta työstä, arvokkaasta liitosta ihmisen taiteen ja luonnon välillä. Purojen ja polkujen piirtämät viivat kohtaavat siltojen yhteydessä, myös harmonista työstöä. Olemme kaupungin keskustassa, mutta näyttää siltä, ​​​​että olemme järjestyksessä viidakossa, linnunlaulut melkein piilottavat autojen taustan; vain harvoin nähdään rakennusten tausta tai stadionin soikea kupoli. Se on varmasti arvokkain "pala". täysikuun silta, jonka merkityksen huomaamme, kun löydämme sen edessämme: kivirakenteen piirtämä puoliympyrä on vastakohtana toiseen, joka peilataan pimeässä vedessä muodostaen täydellisen pyöreän keskeytyksettä.

Metrolla mennään Jimbocho, kirjakauppa-alue, ei niinkään ostaa kirjoja, joille emme edes löytäisi lukusuuntaa, vaan nähdä sarja kauppoja, joiden seinät ovat kokonaan peitetty niin hyvin järjestetyillä kirjoilla: spektaakkeli sinänsä.  Metron vaihdon myötä saavumme Shimbashin asemalle, josta Yurikamome Line lähtee, korotettu monorail ilman kuljettajaa, joka kulkee pilvenpiirtäjien välillä ja ohittaa meren käsivarret saapua Tokionlahdelle. Matka tällä ajoneuvolla on sinänsä erinomainen syy lähteä Toyosu Marketin alueelle, jossa kalatori on ollut vuodesta 2018. Neuvottelujen seuraamiseksi varastojen yläpuolella olevista ikkunoista pitäisi olla paikalla noin klo 5.30 aamulla, mutta silti näkee vaunuja mielenkiintoisilla kalakuormilla sekä kokonaista pakastettua tonnikalaa odottaa noutoa käsittelyyn. Käytävä on myös eräänlainen museo, jossa kerrotaan torin historiasta, eri pyydetyistä lajikkeista ja niiden ominaisuuksista sekä joukko opettavaisia ​​yksityiskohtia. Arvokkain tonnikala on sinievätonnikala, jonka siivuista ja rodun ominaisuuksista annetaan tiedot. Alareunassa on edelleen hedelmä- ja vihannestori, mutta tällaista on nähty jo tarpeeksi viime päivinä. Koko naapurusto näyttää olevan hiljattain rakennettu, ja suuria rakennuksia erottavat leveät puiden reunustamat kadut, toisin kuin kapeita katuja, jotka ovat ominaisia ​​muulle pääkaupungille (ja voisimme sanoa Japanin kaupungeille yleensä).

Tokion metro

Pitkällä puolen tunnin kävelyllä nuorten vaahteroiden alla, jotka tuskin pystyvät suojaamaan meitä sinnikkäältä kevätauringolta, menemme Yurakucho-metrolla määränpäähän Tsukijin markkinat, jossa viime aikoihin asti sijaitsi historiallinen kalatori; luultavasti yksi mielenkiintoisimmista matkailukohteista pääkaupungissa, aidompi ja kontekstuaalisesti kiehtovampi kuin Toyosu. Kun muuttoa pelättiin, ei ollut monia kiistoja, jotka liittyivät nostalgisiin näkökohtiin (millä nykyiset markkinat sijaitsevat, siellä näyttää olevan saastunutta pohjavettä), mutta lopulta ajatus kaiken siirtämisestä nykyaikaisempaan ympäristöön voitti. Tsukiji on edelleen vilkas kaupunginosa, jossa on monia pieniä kauppoja, mutta ennen kaikkea paikkoja, joissa on mahdollista nauttia lounasta parhaan perinteisen keittiön kriteerien mukaan. Näistä astumme sisään kapealla käytävällä pöydän ääressä istuen: olemme jälleen rajoitetuilla alueilla, naisten laukut tai muut isot tavarat laitetaan muovilaatikkoon ja nostetaan pöytien yläpuolella olevaan hattutelineeseen. Nopea vilkaisu keittiöön riittää ymmärtämään heti, kuinka japanilaiset hygieniastandardit tällä alueella poikkeavat siinä määrin, että tuntuu olevan minkä tahansa manner-Aasian kaupungin historiallisessa keskustassa. Siitä huolimatta tilaamme ja nautimme raakaa kalaa ilman epäröintiä tai seurauksia. Löytäminen tänne tähän aikaan ei todellakaan ollut sattumaa, meille kerrottiin, että tämä oli yksi Tokion parhaista kulmista yksinkertaiselle mutta maukkaalle aterialle.

Tokion urbaanit kasvot

Kun olemme latautuneet energiaa, olemme valmiita menemään katsomaan yhtä kaupungin eniten kuvatuista kohdista, symbolista sille järjestetylle kaaokselle, joka erottaa sen niin paljon. Tällainen väestötiheys vaatii korkeatasoista sosiaalista kärsivällisyyttä tai yksinkertaisesti keskinäistä suvaitsevaisuutta, jotta vältytään kirjaimellisesti astumasta toistensa varpaille sekä julkisessa liikenteessä että kaduilla. Ja se Shibuyan risteys se on juuri tämän elämän- ja liikkumistavan tunnus, yksi niistä kuvista, jotka parhaiten kuvaavat Tokion kaoottista kaupunkielämää. Kuten muuallakin on nähty, erityisen vilkkaissa risteyksissä jalankulkijat pakotetaan ylittämään kaikki samaan aikaan, jolloin liikenne suljetaan kokonaan muutamaksi kymmeneksi sekunniksi, jolloin he voivat ylittää tien diagonaalisten raitojen kautta, jotka muodostavat suuren X:n keskelle. Ihmisiä on todellakin paljon ja parin tunnin kuluttua kun kaikki lähtevät töistä, on vielä enemmän, mutta vaikka kuinka tyypillistä, ylitys sotilaina tällä valtavalla seeprashakkilaudalla ja katse seuraavaan jalkakäytävältä näyttää meille riittävältä, tunnistamatta äärimmäisyyksiä, kun mennään ylemmissä kerroksissa olevaan paikkaan ja tarkkaillaan kohtausta tuolta saarnatuolilta. Se on kuitenkin utelias koira Hachikon patsas Uskollisen eläimen muistoksi pystytetty kulki joka päivä odottamassa omistajaansa samaan paikkaan metroaseman ulkopuolella, vaikka mies oli kuollut. Esimerkki omistautumisesta, joka on erityisen arvostettu jopa modernissa Japanissa.

Museot ja muistot Tokiossa

Vielä yksi matka metroon nähdäksesi ylenpalttisen Takeshita Street peräkkäisissä vähemmän kätevissä kaupoissa, joissa pääasiassa nuoret käyvät. Tässä vaiheessa jalat sanovat tarpeeksi: ne eivät enää halua kävellä. Menemme puistoon, jossa on useita urheilumahdollisuuksia ja Meijin muistomuseoon. Meiji Jingu Gaien Gingko, joka on merkitty kauneudestaan kartalle, on puiden reunustama katu joka leikkaa vihreän keuhkon läpi, istumme penkillä tarkkailemaan liikettä ympärillämme, mutta ennen kaikkea lepäämään hetken varjossa tänä kuumana päivänä.

Ei kaukana on sato Toyokawa Inari shinto-pyhäkkö, suljettuna keskellä vilkkaita katuja ja näkymätön viime hetkeen asti; se on täynnä kasvillisuutta ja tarjoaa mahdollisuuden uppoutua hiljaisuuteen ja pohdiskeluun, paeta hetkeksi urbaania vimmaa. Tätä uskovat tekevät (nuorista tytöistä kaksirivisiin pukuihin pukeutuneisiin miehiin, vanhuksiin) lähestyessään alttareita alkuperäisen rituaalipesun jälkeen; he heittävät kolikon puulaatikkoon ja rukoilevat kädet ristissä täsmälleen kuten uskonnossamme tapahtuu - mielenkiintoinen yhteinen piirre kahden hyvin erilaisen uskonnon ja kulttuurin välillä - päättyen kaksoisjousen ja käsien taputukseen toisen ja toisen välillä. Kompleksi on omistettu ketuille, oveluuden symboli, taito, johon liikemiehet vetoavat, mutta joka ei satuta kaikkia. Puiden vihreyden alla hallitsee toriien punainen väri, pystysuorat liput ja kettujen kivipatsaiden "vaatteet". Sen lisäksi, että se on hengellinen keidas keskellä kaupunkia, se edustaa myös nähtävyyttä. Ajoittain taustalle ilmestyvät rakennusten ikkunat muistuttavat, että arjen kaupallinen elämä kuhisee.

Uskomme, että tämä riittää myös tälle päivälle: viimeisellä metromatkalla Ginza-linjalla palaamme Asakusaan: Nakamise-kaupat ne ovat edelleen auki, hyödynnämme tilaisuutta tehdä ostoksia ja nähdä väkijoukkojen kerääntyvän juuri ennen sulkemista klo 18. Mukava yllätys odottaa meitä illallisella yhdessä Kaminarimon-dorin katetun kadun varrella sijaitsevista monista ravintoloista, josta löydämme ihanteellisen sijainnin ja menun viimeiselle, herkulliselle illalliselle. Tilaamme jaettavaksi sarjan ruokia, joiden kohokohta on uunissa höyrytetty tonnikala: liha kirjaimellisesti sulaa suussa ja varjostaa vähän aiemmin nautitut tuoreet kalaviipaleetkin: mutta emme unohda ankeriaan soijakastikkeella, lohta, kevyesti marinoitua makrillia ja sitten viime hetkellä liekillä haudutettua ja lisää. Puuttuu vain matcha-jäätelö työn suorittamiseksi.

Perinteet ja henkisyys

Täydellä vatsalla tuntuu oikealta sanoa hyvästit Japanille, jälleen kerran täyttää silmämme ja sydämemme upeilla. yönäkyjä Senso-ji-kompleksista. Jotkut uskolliset rukoilevat vuorotellen nyt suljetun alttarin edessä, turistit kävelevät kaikkialle, toiset (etenkin paikalliset) yrittävät lukea tulevaisuuttaan sylinteristä vedettyjen sauvojen avulla, jotka ohjaavat pienessä hyllyssä oleville paperipaloille, jotka ennustavat heidän kohtaloaan. Emme tiedä tulevaisuuttamme, emmekä ole uteliaitakaan: sen sijaan katsomme ihanteellisesti lähimenneisyyteen ja huomaamme, että voimme olla vain äärettömän kiitollisia ja onnellisia tästä japanilaisesta kokemuksesta. Vaikuttaa siltä, ​​että viisikerroksisen pagodin taustalla tämän seikkailun aikana mieleemme tallentuneet monet kauniit kuvat nousevat pimeydestä kuin ruudulta. Vielä tarvitaan dekantointijaksoa, jotta viimeaikaiset tunteet pysyvät pysyvästi kiinni ja muodostavat uuden luvun historiaamme.

Japani on vaikea kieli: sayonara (näkemiin) ja arigato (kiitos) olivat käytännössä ainoat sanat, jotka tiesimme saapuessamme, ja muutama muu lisättiin matkan aikana. Mutta juuri toinen on osoittautunut hyödyllisimmäksi monissa tilanteissa, joissa olemme nauttineet näille ihmisille ominaisesta kohteliaisuudesta. Ja se kannattaa toistaa viimeisen kerran yleisemmällä merkityksellä: arigato Nihon!

Mutta se ei ole vielä ohi: koska olimme varanneet kolme yötä samassa hotellissa yhtä monella erillisellä päivävarauksella, meille kerrottiin heti alussa, että meillä on kolmantena yönä eri huone, niin että tänä aamuna toimme vaunut vastaanottoon. Palattuamme kirjaudumme sisään uudelleen ja löydämme itsemme huoneesta, jonka näkymä on juuri tämän upean kokemuksen kirsikka kakun päällä: edessämme - taidokkaasti valaistu - Skytree erottuu, kun taas kaupungin valot kaksinkertaistuvat heijastaen Sumida-jokea, jonka valaistut sillat antavat lisää väriä näyttämölle. Onneksi meillä on vielä vähän sakea jäähdyttimessä, sillä kirsikat ovat parhaita nautittuna yhdessä alkoholijuoman ja matcha-suklaapalan kanssa hotellin perinteisessä kimonopyjamassa. Et olisi voinut toivoa parempaa tapaa lopettaa matkasi Japaniin, mikä oli yllättävää yli odotusten.